”Älä juokse. Ethän vaan putoa. Älä kiipeä niin korkealle. Tule alas. Nyt on kyllä vauhtia liikaa. Älä hyppää sieltä. Ole nyt varovainen, ettei vaan mitään satu. VARO!!”
Kaikki enemmän tai vähemmän tuttuja ja käytettyjä lauseita liikkuvien lasten kanssa toimittaessa. Turvallisuus mietityttää niin lasten vanhempia kuin ammatillisesti lasten kanssa työskenteleviä. Lasten kanssa liikkuessamme meillä onkin usein vahvasti vaara-tutka päällä. Tietoisesti tai tiedostamatta aikuisen mieli skannaa riskejä ja miettii mitä jos -skenaarioita. Ja toki näin tulee ollakin. Aikuisen tehtävänä on huolehtia liikkuvan lapsen turvallisuudesta. Pohjimmiltaanhan varoittelu kertoo huolenpidosta ja suojelunhalusta.
Mutta voiko aikuisen varovaisuus ja varoittelu sekä mahdollisten epäonnistumisien sanoittaminen kääntyä itseään vastaan. Onko liika liikaa varovaisuudessakin? Varoittelusta tulee helposti rutiininomainen tapa, jolloin kehoitus varovaisuuteen lipsahtaa aikuisen suusta myös tilanteissa, joissa todellista vaaraa ei ole. Lapsi saattaa alkaa nähdä oppimisen mahdollisuuksien sijaan ympärillään riskejä ja haasteita. Ylisuojeleva aikuinen voi saada lapsen ajattelemaan, ettei hän osaa tai kykene. Vaarana on silloin passivoituminen ja arkuus kokeilla.
Taitoja oppii kuitenkin vain harjoittelemalla; välillä yrityksen ja erehdyksen kautta. Mitä useammin lapsi pääsee haastamaan omia taitojaan ja saa mahdollisuuden kokeilla ja välillä siis myös epäonnistua, sitä nopeammin ja paremmin hänen taitonsa kehittyvät. Kokeilemalla lapsi saa kokemuksia, jotka rakentavat varmuutta juuri siihen tilanteeseen tai taitoon. Ja kun taidot kehittyvät niin liikkumisen turvallisuus lisääntyy.
Annetaan lapsen siis kokeilla, annetaan opetella. Ja niissä hetkissä, kun itseä pikkaisen hirvittää, niin kieltämisen ja varoittelun sijaan, pysytään lähellä ja varmistetaan hiljaisesti turvallista opettelemista. Suu supussa. Erikseen sitten ovat ne tilanteet, joihin varoitukset ja kiellot todellakin kuuluvat. Niissäkin tilanteissa varoituksen voima on suurempi, koska sitä ei ole tuhlattu tarpeettomasti sellaisiin hetkiin, joista vahingonkin sattuessa selvitään mustelmalla, laastarilla tai pesupulverilla.
Tulosta Harjoittelemalla oppii -huoneentaulut tästä >>>
Kurkkaa myös Kasvatusyhteistyö -sarjan muut osat:
NUKKUA VAI EI; VARHAISKASVATUKSEN KUUMA PERUNA – KASVATUSYHTEISTYÖ, OSA 1 >>>
