Kasvatusyhteistyö - Leikki

Nyt leikitään! – Kasvatusyhteistyö osa 4

Nyt leikitään! – Kasvatusyhteistyö osa 4

Leikki on varhaiskasvatuksen keskeinen työtapa. Se on myös lapsen luontainen tapa oppia, osallistua ja  harjoittaa erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa. Leikeissä tarvitaan usein juuri niitä asioita, joita oppimiseenkin vaaditaan eli ajattelua, ymmärtämistä, ongelmanratkaisua, kokeilemista ja uudelleen kokeilemista. Samalla harjaantuvat kognitiiviset toiminnot kuten muisti ja kieli sekä sosiaaliset taidot kuten kuunteleminen, neuvotteleminen ja näkökulman vaihtaminen.

Oleellisena osana leikkiin kuuluu myös tunteiden tunnistaminen, sanoittaminen ja käsitteleminen. Ja kirsikkana leikkikakussa keikkuu luovuus, totuttujen ajattelumallien haastaminen, rutiinien rikkominen, yhdessä hauskuttelu ja hyvä mieli. 

Leikki tekee hyvää myös aikuiselle

Leikki on lapsen kehitykselle ensiarvoisen tärkeää, mutta kyllä leikki kuuluu myös aikuiselle. Lapselle on tärkeää nähdä aikuinen myös leikkijän roolissa, ei pelkästään leikittäjänä. Vaikka leikkimisen hyöty tunnistetaan ja tunnustetaan varhaiskasvatuksen väen piirissä laajasti, aina ei ole helppoa olla se leikkivä aikuinen. Leikkiin heittäytyminen voi ensi alkuun tuntua epämukavalle. Saattaa nolottaa. On ehkä vaikeaa luopua kontrollista. Miettii, että kuulostaako hölmölle, näyttääkö hassulle. Osaako…

Aikuinenkin voi oppia taas leikkimään. Leikkimistä ei voi tehdä väärin. Leikkimään oppii leikkimällä.

 

Tulosta tästä ”Vakavinkin” uusimman numeron kansi muistuttamaan leikin tärkeydestä:

>>> Leikki – huoneentaulu

 

Kurkkaa Myös Kasvatysyhteistyö Sarjan Muut Osat:

 

NUKKUA VAI EI; VARHAISKASVATUKSEN KUUMA PERUNA – KASVATUSYHTEISTYÖ, OSA 1 >>>

ONKO OLEMASSA KEHNOJA KELEJÄ? – KASVATUSYHTEISTYÖ, OSA 2 >>>

ONKO KIIRE? – KASVATUSYHTEISTYÖ OSA 3 >>>