laulujen kuvitus

Viisi sammakkoa -kuvitus

Viisi sammakkoa -kuvatuki (ja sananen varhaisista matemaattisista taidoista)

Varhaisten matemaattisten taitojen on todettu olevan yksi parhaista koulukypsyyden ja myöhemmän koulumenestyksen ennustajista. Matemaattisten taitojen positiivinen korrelaatio koulumenestykseen on tutkimuksissa todettu olevan jopa lukemiseen tai oman toiminnan ohjaukseen liittyviä taitoja suurempi. Matemaattisilla taidoilla on suuri vaikutus kaikkeen kognitiiviseen toimintaan. Mitä sitten on varhaiskasvatusikäisten matematiikka? Se on vahvan pohjan rakentamista myöhemmille matemaattisille taidoille. Se on loogisen …

Viisi sammakkoa -kuvatuki (ja sananen varhaisista matemaattisista taidoista) Read More »

Miltä tuntuu nallesta

“Miltä tuntuu Nallesta” kuvatuki

Lokakuun viimeisellä viikolla vietetään kansainvälistä nallepäivää.  Ja mikäpä sopisi paremmin viikon teemaan kuin silittely, huolehtiminen ja hellittely. Meillä Vakakopassa vietetään nallepäivää laulamalla Kielinupun iki-ihanaa  ”Miltä tuntuu Nallesta”  laulua.  Laulun kuvatueksi teimme Nalle-tunnekuvat, jotka ovat tulostettavissa alla olevasta linkistä. Tulosta kuvatuet tästä >>> Miltä tuntuu nallesta -kuvatuet   Kuvatukien kuvitus: Enni Ahlfors