Kasvatusyhteistyö

Onko olemassa kehnoja kelejä? – Kasvatusyhteistyö, osa 2

Onko olemassa kehnoja kelejä? – Kasvatusyhteistyö, osa 2

Ulkoilu säällä kuin säällä on yksi suomalaisen varhaiskasvatuksen kantavia periaatteita. Lukuisissa tutkimuksissa on todistettu miten vaihtelevissa keleissä ja olosuhteissa ulkoileminen kasvattaa sekä fyysistä että psyykkistä vastustuskykyä. Samalla totutaan säänkestävään elämäntapaan, jossa pieni märkyys tai pimeys ei estä liikkumista ulkona luonnossa, eikä mukavuudenhalu tai puutteelliset varusteet ole esteenä liikkuvan elämäntavan noudattamiselle. 

Erityisesti syksyn sateissa vaatteet kuitenkin kuraantuvat helposti. Kuraroiskeinen, likainen, mutainen tai yltä päältä hiekassa oleva lapsi on todennäköisesti se lapsi, joka on ulkona nauttinut, kokenut ja oppinut. Ollaan siitä iloisia. Lika lähtee vaatteista pesemällä, ei torumalla!

Psst… Vaikka kura on kaikkien leikkien alkuainetta, paraskin kuravelli-taideteos muuttuu liaksi siinä vaiheessa kun se siirtyy vanhempien villakangastakkiin tai auton penkkiin. Kunnon kurakelien varalle kannattaakin autoon varastoida iso kestokassi, esimerkiksi Ikean sininen klassikko. Kassi auton viereen ja sinne sitten voi lapsen nostaa riisuttavaksi kaikkein kuraisimmista vaatekappaleista.

Tulosta tästä vanhempien kanssa aiheesta käytävän keskustelun ja vuorovaikutuksen tueksi kuvataulut ja loru ulkoilusta joka säällä:

Tulosta tästä >>> Ulkoilu joka säällä loru ja kuvataulut

 

 

Kurkkaa Myös Kasvatysyhteistyö Sarjan Muut Osat:

 

NUKKUA VAI EI; VARHAISKASVATUKSEN KUUMA PERUNA – KASVATUSYHTEISTYÖ, OSA 1 >>>

ONKO KIIRE? – KASVATUSYHTEISTYÖ OSA 3 >>>