Totuuskeiju
Totuuskeiju on omalaatuinen pieni keiju, jolle on langetettu kirous puhua aina vain ja ainoastaan totta. Kaikkihan totuudesta pitävät, paitsi silloin kun se koskee heitä itseään. Totuus kun ei aina maistu niin kovin hyvälle eikä totuudenpuhujasta ole aina helppo pitää. Niinpä totuuskeijun on vaikea löytää ystäviä ja tulla hyväksytyksi omana itsenään. Pienen keijun tekee mieli piiloutua muilta, jotta ei tarvitsisi kohdata muita ja selitellä itseään.
”Älä unohda kuka olet. Olet taistelija. Mustalla taivaalla tähdet loistavat kirkkaammin, ja ikävissä asioissa on hyviäkin puolia. Huonot päivät ovat juuri niitä, jotka tekevät sinusta oman itsesi.”
Totuuskeiju on koskettava pieni kirja pahan mielen ja murheen karkottamisesta, erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä. Kirja huomauttaa hellästi, että elämä ei ole aina yhtä hymyä. Jokainen voi kuitenkin itse valita miten omaa ääntään käyttää; valitsetko ainutlaatuisella äänelläsi mutista hiljaa tai laulaa heleästi. Miten sietää erilaisuutta ja miten sietää sitä myös itsessään; siinäpä yksi tärkeä mielenterveyden ja onnellisuuden rakennuspala opeteltavaksi.
Totuuskeiju menee kouluun
Totuuskeiju on löytänyt itselleen ystävän, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Isänsä kanssa asuvalla Aadalla on kuitenkin elämässään paljon monelle lapselle tuttuja murheita; avioero, isän työttömyys, isoäidin kuolema, muutto toiselle paikkakunnalle.
Totuuskeiju menee kouluun -kirjassa Aada menee uuteen kouluun totuuskeiju mukanaan. Uudessa koulussa on kuitenkin vaikea pysytellä uskollisena totuudelle. Kukaan ei halua ystävystyä Aadan kanssa vaan kummaksuvat Aadaa ja hänen ystäväänsä. ”Olet todella kummallinen. Mikset voi olla normaali? Mikset voi muuttua?”
Aada kaipaa niin kovasti muiden hyväksyntää, että kyseenalaistaa itseään. ”Kunpa osaisin puhua samalla tavalla kuin muut, hymyillä ja näyttää vähemmän murheelliselta. Kunpa en välittäisi ihmisistä, jotka pilkkaavat minua. Kunpa meille olisi edes joskus rahaa ostaa jotakin.”
Totuuskeiju yrittää valaa ystäväänsä itseluottamusta ja uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa. Kuka muka haluaisi olla pelkkä ruohonkorsi nurmikon keskellä, kun voi olla joukosta erottuva kukka. ”Et ole normaali, se on totta. Mutta miksi olisitkaan normaali, kun voit olla oma itsesi. Normaali on tylsää kuin haukotus.” Erilaisuudessa on voimaa ja kaikki parhaat tyypit ovat jotenkin pikkaisen kummallisia!
Antaakseen Aadalle mahdollisuuden ystävystyä ihmislasten kanssa, totuuskeiju lähtee pois. Matkallaan kotiin hän huomaa veljensä tulleen kirotuksi valekeijuksi, joka sanoo aina sen mitä ajattelee toisten haluavan kuulla. Melkoinen kirous sekin. Tekstistä välittyy lapsille tuiki tärkeä ajatus siitä, että on hyväksyttävää arvostaa omaa itseään juuri sellaisena kuin on. On mukavaa olla suosittu, mutta sellainen ystävyys, jossa sinusta pidetään vain siksi, että yrität olla jotain mitä ei ole, ei ole minkään arvoista.
Molemmat totuuskeiju -kirjat ovat lapsille ääneen luettuna yhden lukukerran kirjoja. Itse tykkään ajatuksesta lukea totuuskeijusta nukkarin rauhassa; lukutilanteessa jossa lapsella on rauha omille ajatuksille ja oivalluksille. Kannattaa kuitenkin muistaa tarjota nukkarin jälkeen kirjan kuvitusta lasten tutustuttavaksi. Kuvitus ei ole (niin kuin ei tekstikään) perinteistä keijupöly söpöilyä. Kirjan ei aina tarvitse olla suuri, osuakseen tekemään sopivalla hetkellä kuultuna kokoaan paljon isomman vaikutuksen.
Jos puolestaan ihan itsellesi luet, niin alkuperäiskielellä kirjaa rikastaa tekstin joukossa kulkevat riimittelyt. Matt Haigin lastenkirjat ovat kaikki pikkaisen ilkikurisia ja kurittomia. Teksteissä saattaa välillä vilahtaa jotain hieman epäkorrektia tai vienoa kakan tuoksua, mutta niinhän se juuri vaka-elämässä onkin.
Matt Haig
Totuuskeiju (2019)
Totuuskeiju menee kouluun (2021)
Kuvitus: Chris Mould
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Aula & co
Kaipaatko luettavaksi lisää kirjoja omana itsenä olemisesta ja erilaisuuden hyväksymisestä? Tässä joitain kirjavinkkejä:
Inka Nousiainen ja Satu Kettunen; Olematon Olga
Rose Robbins; Puhuminen ei ole minun juttuni!
Eppu Nuotio ja Kristiina Louhi; Sinä olet kaunis
Jani Toivola; Poika ja hame
Stephanie Laberis ja Jeanne Willis; Kroko mekossa
Ninka Reittu; Oma rakas supernapa