Luurankojumppa
Lokakuu on ihanaa hämärän hyssyn aikaa. Vielä ei ole ihan säkkipimeää, mutta valoja säätämällä onnistuu jo hieman hämärätkin puuhat. Kuten luurankojumppa taskulampun valossa. Oheisesta linkistä
Lokakuu on ihanaa hämärän hyssyn aikaa. Vielä ei ole ihan säkkipimeää, mutta valoja säätämällä onnistuu jo hieman hämärätkin puuhat. Kuten luurankojumppa taskulampun valossa. Oheisesta linkistä
Osallisuus, vuorovaikutus & kasvatusyhteistyö osa 3. Lapsella on oikeus kiireettömään ja oman tahtiseensa arkeen. Sellaiseen arkeen, jossa saa kokea, harjoitella ja oppia asioita omassa yksilöllisessä
Sadonkorjuuseen! Syksy on sadonkorjaajalle vilkasta aikaa ja satoa talteen korjatessa tulee otettua askel jos toinenkin. Välillä pitää ehkä kyykistyä kurkistamaan alas tai kurottaa ihan varpailleen
Ulkoilu säällä kuin säällä on yksi suomalaisen varhaiskasvatuksen kantavia periaatteita. Lukuisissa tutkimuksissa on todistettu miten vaihtelevissa keleissä ja olosuhteissa ulkoileminen kasvattaa sekä fyysistä että psyykkistä
Mindfulness-harjoittelu on yksinkertaisuudessaan mielen jumppaamista. Siinä harjoitellaan hyväksyvää ja levollista läsnäolemista tässä hetkessä. Opetellaan siis havainnoimaan hengitystä, kehollisia tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita eli omaa kehoa