
Joulupolku
Joulu on yhdessäolon ja yhdessä tekemisen juhlaa. Mikä olisikaan mukavampi tapa virittäytyä joulun tunnelmaan kuin kulkea pieni yhteinen matka joulupolkua pitkin. Joulupolun voi ulkona rakentaa
Joulu on yhdessäolon ja yhdessä tekemisen juhlaa. Mikä olisikaan mukavampi tapa virittäytyä joulun tunnelmaan kuin kulkea pieni yhteinen matka joulupolkua pitkin. Joulupolun voi ulkona rakentaa
Miltähän se joulu oikein tuntuu? Ja tunnistaakohan sen sitten kun se tulee vastaan? Lähde Puro-peikon matkaan selvittämään mistä tunnistaa joulun olevan jo lähellä. Tunnistaako
Leikki on varhaiskasvatuksen keskeinen työtapa. Se on myös lapsen luontainen tapa oppia, osallistua ja harjoittaa erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa. Leikeissä tarvitaan usein juuri niitä
Lokakuun viimeisellä viikolla vietetään kansainvälistä nallepäivää. Ja mikäpä sopisi paremmin viikon teemaan kuin silittely, huolehtiminen ja hellittely. Meillä Vakakopassa vietetään nallepäivää laulamalla Kielinupun iki-ihanaa ”Miltä
Lokakuu on ihanaa hämärän hyssyn aikaa. Vielä ei ole ihan säkkipimeää, mutta valoja säätämällä onnistuu jo hieman hämärätkin puuhat. Kuten luurankojumppa taskulampun valossa. Oheisesta linkistä
Osallisuus, vuorovaikutus & kasvatusyhteistyö osa 3. Lapsella on oikeus kiireettömään ja oman tahtiseensa arkeen. Sellaiseen arkeen, jossa saa kokea, harjoitella ja oppia asioita omassa yksilöllisessä
Lokakuun alussa vietetään eläinten viikkoa. Tulosta tästä teemaan liittyvä salakirjoitustehtävä, jossa kuvien alkukirjaimista muodostuu erilaisia eläimiä. Ratkaiskaa salakirjoitus ja selvittäkää mitä eläinsanoja kuvien alkukirjaimista muodostuu.
Sadonkorjuuseen! Syksy on sadonkorjaajalle vilkasta aikaa ja satoa talteen korjatessa tulee otettua askel jos toinenkin. Välillä pitää ehkä kyykistyä kurkistamaan alas tai kurottaa ihan varpailleen
Tulosta tästä kuvitus/kuvatuet Vihanneslaulun tueksi: >>> Vihanneslaulu kuvitus
Ulkoilu säällä kuin säällä on yksi suomalaisen varhaiskasvatuksen kantavia periaatteita. Lukuisissa tutkimuksissa on todistettu miten vaihtelevissa keleissä ja olosuhteissa ulkoileminen kasvattaa sekä fyysistä että psyykkistä
Mistä tietää, että varhaiskasvatuksessa on syksy koittanut. Sen tietää nukkarikeskusteluista; kuka saa nukkua, kuka ei saa nukkua, kenen pitää nukkua ja kuinka monta minuuttia, nukutetaanko,
Ainakin me Vakakopassa rakastamme pimeneviä iltoja, villasukat jalassa tepastelua ja luonnon upeita ruskan värejä. Syyskuu on nyt startannut ja kesä on virallisesti jätetty taakse. Sehän