Cristal Snown raikkaasti keijugenreä pöllyttäneen Penni Pähkinäsydän – kirjasarjan kuudes ja viimeinen osa Penni Pähkinäsydän ja viimeinen haltijakummi ilmestyy lokakuussa 2025.
Sarjan edellisessä eli viidennessä osassa Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus eletään kelviä; kiukkuista, sotkuista ja luita hytisyttävän kylmää vuodenaikaa. Pennin elämän täyttävät synkät ja toivottomilta tuntuvat asiat.
”Kannattaa toivoa aurinkoisia päiviä, hattaravanukasta välipalaksi, isoja syntymäpäiväjuhlia. Tanssiaisia, hyviä ystäviä, musiikkia. Rakkautta ja hyvää ruokaa”, opastaa Annelie-äiti tytärtään.
Penni toivookin parempia siipiä, kaipaamaansa lemmikkiä ja seikkailuja ystävien kanssa harmaan vuodenajan vastapainoksi. Mutta sellaisia ei ole tarjolla, vaan Penni menettää jotain, mitä ei voi enää saada takaisin. Pienen keijun elämä mullistuu perustuksiaan myöten.
Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus ei ole kirjasarjan edellisten osien tapaan yhtä lohdullinen ja lämmin kuin Rouva Vadelman rakkaudella keitetty löytöliemi. Toivottomuus, tai toivon löytäminen ja ylläpitäminen toivottomalta tuntuvissa hetkissä onkin kirjan iso teema. Samalla tarinan langat alkavat hiljalleen aueta.
”Haluan, että vannot minulle yhden asian, rakas. Ettet koskaan luovu toivosta. Et vaikka olisi kuinka synkkää. Ja vaikka kuinka haluaisit luovuttaa, et koskaan kadota toivoa. Et ikinä, koskaan tai niin kauan kuin henki sinussa pihisee.
Jos toivo on katoamassa, niin mistä sitä sitten löytää, Penni mietti ääneen. -Kaikkialta. Toivon löytää lapsen naurusta, neliapilan lehdistä ja pidetyistä lupauksista. Tähdenlennoista, syntymäpäiväkakuista ja kuparikolikosta toivomuskaivon pohjalta. Kevään ensimmäisestä pääskysestä ja liehuleinikin nupusta. Sadepisaroista. Sateenkaaresta. Suurin toivo löytyy kuitenkin sinusta itsestäsi. Sinun sydämesi on täynnä toivoa, kunhan et koskaan luovu siitä.”
Penni päätyy asumaan isoäitinsä salaperäiseen kartanoon. Hän oppii, että jokaisella keijulla on muistoja joita on unohtanut tai muistoja, joita haluaa unohtaa. Jokaisella on omat luurankonsa kaapissa. Ja jos paikka on täynnä kummituksia, salaisuuksia ja lukittuja kaappeja, niin pakkohan niitä on avata, eikö? Penni haluaa päättäväisesti selvittää mikä kartanonrouvan suuri salaisuus ja luuranko kaapissa oikein on.
”Onneksi emme ole vanhoja ja suurimmat tyhmyydet ovat vasta edessämme, Viliina huokaisi ja sulki silmänsä hetkeksi. — Voimmeko levätä vielä hetken ennen kuin säntäämme seuraavaan tyhmyyteen? Minusta tuntuu, että kävelemme kohti todella isoja tyhmyyksiä, Penni kuiskasi. -Niin, eikö olekin jännittävää…”
Pennin täytyy valita, kuunnellako ääniä, jotka haluavat täyttää pienen lukossa olevan sydämen surulla ja epätoivolla vai etsiäkö toivo omasta itsestään. Pennin uteliaaseen sydämeen mahtuu paljon tarinoita ja hiljalleen lukotkin alkavat aueta. Kylmyyden voi kukistaa vain lämmöllä ja sydämen kasvaessa sinne mahtuu myös rajattomasti toivoa. Myös juuri Pennille sopivien omien siipien etsintä etenee. Keijun siivet kun kantavat kaikki omistajansa unelmat, toiveet ja elämänilon. Voi, miten kovin ajankohtaiselle tuntuukaan kirjan herkkä muistutus siitä, että sydäntään ja siipiään täytyy suojella ja kylmyyteen vastata lämmöllä.
Kustantajan ikäsuositus Penni Pähkinäsydän -kirjoille on 7+. On pakko myöntää, että tässä kohdin kustantajan ikäsuositus on enemmän kuin kohdillaan. Kirjasarjan aiemmat osat ovat sopineet hyvin luettavaksi myös tarinoita kuuntelemaan tottuneille varhaiskasvatusikäisille. Edellisistä osista poiketen en ehkä kuitenkaan lähtisi lukemaan Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus -kirjaa alle kouluikäisten lasten kanssa. Kirjassa käsitellyt asiat ovat sen verran isoja, että ansaitsevat tulla luetuksi yhdessä niin, että jokaiselle kuulijalle on tarjolla kainalopaikka ja mahdollisuus keskustella tapahtumista lukemisen yhteydessä.
Sen sijaan Lukukoppa suosittelee tätä(kin) Penni -kirjaa ihan jokaisen aikuisen luettavaksi. Niin viisaasti ja herkästi Cristal Snow kuvaa kasvavan lapsen maailmaa ja elämänvaihetta jolloin kyynisyys ja toivottomuus ei ole vielä kyennyt valtaamaan tilaa sydämestä. Ja jälleen kerran teksti on myös herkullista luettavaa; esimerkkinä vaikkapa kaapista liikkeelle lähtevän luurangon varoittaminen pääkallokelistä 😊
”Sinusta varmaan tuntuu ajoittain melko toivottomalta. Siltä ettei kukaan näe tai kuule sinua. Minä näen sinut, rakas lapseni. Aina ja ikuisesti, vaikka ei siltä tuntuisi.”
Kurkkaa myös muiden Penni-kirjojen arvostelut:
Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
